images?q=tbn:ANd9GcR41R-zKhJX_QwbvyLqUED

 

 

Niin miten tälläiseen päätyy tai ajautuu mukaan. Meillä tapahtui niin että puhuimme fantasioistamme ja siinä sitten mietimme kun sanoin että hänellä tämä miesten aika tyypillinen fantasia olla kahden naisen kanssa. Tottakai häntä jännitti miten minä siihen suhtaudun. Sanoin vain että no tuo on hyvin tyypillistäkin miestä. 

Siitä sitten erään kerran uskaltauduin minäkin puhumaan että tekisi minunkin mieli kokeilla olla naisen kanssa. Sillä luulen että olen bi. Katsellut usein naisia eritavoin. Saunassa vielä enemmän eritavoin. Myös pornoelokuvissa katselen ja kiinnitän enempi huomiota naiseen kuin mieheen. Naisen vartalo kiehtoo minua jotenkin niin että tunnen selkeästi alakerrassa kutinaa ja kiihoitusta. Aikoinaan nuorena olen kyllä naista suudellut ja silloin siitä nauttinut. Mutta siihempä se jäikin. En ole voinut puhua asiasta kenelläkään. En ole uskaltanut.

Eräänä itana sitten päädyimme siihen että jos alkaisimme etsimään tätä niin sanottua kolmattapyörää sänkyleikkeihin. Noh, se oli helpommin sanottu kuin  tehty.  Ei tiedetty yhtään mistä aloittaa. No googletimme kaikenlaisia deittisivustoja yms. Kunnes yhtäkkiä silmiimme osui livechat yms. No siinä sitten yritimme mutta aina oli joko liian pitkä matka syynä tai useimmiten syynä olikin kuitenkin kokomme. Niin emme ole timmejä vaan aivan päinvastoin. Olemme enemmän kuin sadantonninkeijukaisia.

Useampi  vuosi useampi sivusto siinä sitten vierähtikin ja me jatkoimme fantasiaamme. Kävimme seksimessuilla ja kaikkea uusia juttuja aloimme enempi ja enempi kokeilla. Aika pian aikamoinen leluvarastokin meille tuli. Kunnes eräänä saunailtana tapahtui nurkan takaa yllättäen. Ihan tuttu nainen ja löysimme itsemme sängystä ja ai kun oli ihanaa. Tämä toistui erään toisenkin kerran vielä. 

Sitten oli eräs syksy kun olin yksin kotona paljon mies paljon töissä. Kirjoittelin chatissä ja tutustuin erääseen miespuoliseen ihmiseen joka toi uusia puolia esille tästä seksin ja pornon ihmeellisestä mailmasta. Kerroin miehellä ja hänkin sai häneen tutustua. Hänen kanssaan heillä oli juttua ja joku yhteinen prokkiskin tuli. Sitten tapasimme hänet livenä. 

Tämä mies tapasi sitten naisen joka oli alastonsuomessa ja paljon kokemusta kimpoista. Sain sitä kautta kuulla siitä ja olisin halunnut alastonsuomeen mennä. Mies hieman empi. Minä yksin sinne tunnukset teinkin mutta piti aikapian ottaa pois kun vain pari kuvaa ja kokoni takia tuli loskaa niskaan. 

Tapasimme erään kerran tämän meidän tutun pariskunnan saunanmerkeissä. Tämä nainen lupasi minulle että silloin varmasti tulen tietämään olenko bi. Hän on. Se menikin siihen että meinasimme alkaa puuhaileen ja alettiinkin. Mies puuhaili naisen kanssa minä miehen kanssa puuhailin toki naisenkin kanssa ja voi kun tuntui hyvälle. Mutta sitten tapahtui se jokin miehellä pieni mustasukkaisuus. Joka kuulemma yllätti hänetkin vahvasti. Sen teki siis tämä toinen mies. Tästä on nyt vuosi aikaa ja asiat on hieman edenny ja asioita on käsiteltykin yhdessä. Siittä sitten tuonnempana. Mutta tällöin sain kuitenkin varmituksen että olen bi.